perjantai 28. huhtikuuta 2017

Perustukset kuntoon





Projekti :

K-tuoli


Viime kerralla sain jouset sidottua ja tässä postauksessa laitan perustuksen sen päälle.
Prosessina tämä oli helpompaa kuin jousien kiinnitys. Kuitenkin pehmustuksen pöyhiminen ja muotoileminen sopivaksi on omalla tavallaan vaivan takana. 
Katsotaan miten onnistuin...




  • Ensimmäiseksi leikkasin tiheästä juuttikankaasta sopivan kokoisen (hieman runkoa suuremman palan) jonka nidoin sarjoihin jättäen kankaan hieman löyhästi. 
  • Tämän jälkeen ompelin juutikakaan kiinni jousiin neljästä kohdasta solmuilla. Tällä kertaa solmujen ei tarvinut olla kovin kireällä vaan langan on tarkoitus pitää juutikangas paikoillaan.





  • Ompelin joustinliinan päälle täytelankalenkit perustäytteelle (tässä tapauksessa meriheinälle), josta alan rakentaa ns. kakkua tuoliin. Tähän tuoliin meni n. 1,7kg meriheinää. Pyrin lisäämään heinää reunoista aloittaen tasaisesti kohti keskustaa. Korkein kohta tulee olla n. 20cm etureunasta ja täytteen vahvuuden pohjaan painettuna 2-4cm.




  • Kun meriheinää oli täytetty tarpeeksi ja sen kovuus on sopiva pingotin harvemman juutikankaan meriheinän päälle lankasuoraan. Pingotin sen avokiinnityksellä sarjoihin käyttäen nupeja mahdollisimman tiukasti. Kangas painetaan vielä alas istumalla sen päälle. Avokiinnityksen avulla kangasta on vielä helppo siirtää.




  • Seuraavaksi piirsin liidulla juutikankaaseen ''kaavan'', jonka mukaan aloin ommella läpiveto-ompeleita. Läpiveto-ompeleen on tarkoitus muodostaa joustinkankaasta, perustäytteestä ja perustuskankaasta kestävä ja tiivis kokonaisuus joustinten päälle. Läpiveto-ommel toteutetaan kaksikärkineulalla ja purjelangalla ja se ommellaan suoraan kerältä ja lopuksi kiristetään ja lanka katkaistaan.




  •  Ommel aloitetaan yleensä oikeasta takakulmasta ja se etenee reunoja pitkin kohti keskustaa. Pistot tulee olla perustuskankaan päällä n. 6-8cm ja joustinliinan alla 1-2cm. Tässä kohtaa tuli ensimmäiset hankaluudet, sillä tuolin sisälle ei nähnyt pohjakankaan vuoksi. Taiteilin taskulampun kanssa pienistä reijistä, jotta näen ettei lanka kulkenut joustinten yli...




  • Kun läpiveto-ommel oli viimein saatu tehtyä, lanka kiristetty ja sidottu väliaikaisesti pääsin irrottamaan kankaan nupeista ja täyttämään reunaa. Vieressä kuva kuinka tämä tapahtuu.

  • Reunaan survottiin niin paljon lisätäytettä kuin sinne mahtui, niin että reuna nousee huomattavasti korkeammalle kuin keskusta.






  • Muotoilin täytettyjä reunoja pryylillä ja aloin kiinnittämään juutikangasta niiteillä rungon viisteeseen. Taas uusi hankala vaihe...
  • Etureuna täytetään n. 1cm:n verran korkeammaksi ja 1-2 cm sarjan ulkopuolelle pyöristyväksi. sivureunat eivät saa tulla yhtä paljon ulospäin jotta käsinojat mahtuvat paikoilleen.
  • Työ aloitetaan etureunasta, sitten tehdään sivut ja takaosa sekä viimeisenä kulmat.





  • Kun kaikki reunat on täytetty valmiiksi, sitä tulee hieman viimeistellä ja suoristaa pryylillä. Kun reuna on viimeistelty, tehdään reunatukiompeleet purjelangalla ja käyräneulalla. Ompeleet tulevat 2-3 cm välein läpiveto-ompeleiden ja reunan väliin siten, että reunimmainen ommel on 1,5-2 cm:n päässä reunasta. 
  • Piston lyhenevät reunaa koden, kuten ylemmässä kuvassa näkyy. Ompelu aloitetaan kauimmaisesta tikistä ja edetään reunimmaista kohden.




  • Perustuskankaaseen ommellaan reunatukiompeleen jälkeen täytelankalenkit välitäytteelle. Ne ommellaan istuimen muotoa seuraten. Tässä tapauksessa välitäytteenä toimi jouhi, mutta sen tilalla voidaan käyttää myös meriheinää.  Välitäytteen tehtävä on paitsi pehmentää tuntua myös silottaa ompeleiden epätasaisuudet. täytelankalenkit voivat olla hieman kireämmät ja lyhyemmät kuin perustäytteen lankalenkit.
  • Kun välitäyte on valmis sen päälle laitetaan vielä harmaata vanua jonka jälkeen kiinnitetään vielä liina, joka määrittää tuotteen lopullisen muodon sekä kireyden.






Noin, istuin on nyt valmis...


Seuraavaksi palataan selkänojan kimpussa.



-Joseffiina


perjantai 21. huhtikuuta 2017



Solmuja ja vääntämistä

Projekti:

K-tuoli




Peruskorjailujen jälkeen on pohjarakenteen suunnittelemisen ja rakentamisen aika.
Muistat varmaan jos blogia olet lukenut enemmän kun sanoin että perinteinen verhoilu on se mun juttu... 
Noh, muutaman haaverin ja tuhannen kirosanan jälkeen voin väittää,
että kyllä se sitä edelleen on.
Voimaa tämä homma kyllä vaatii. Sormiketteryydestä ja lujasta luonteesta puhumattakaan.
Tai jos näitä piirteitä ei vielä löydy niin rakenna tällainen tuoli,
niin eiköhän ole sen jälkeen.





  • Ensimmäinen osa rakennetta on teräslangat, joita varten tehdään joustintilalaskelma, jotta pohjan korkeus määrittyy. Kun paikat olivat selvillä porasimme halkaisijaltaan n. 2mm reijät. joista lanka kulkee. Saimme ohjeet siihen kuinka langat tulee sijoittaa. Siihenkin hommaan on olemassa omat kaavansa.




  • Teräslanka kiinnitettiin runkoon toiselta puolelta kääntämällä langan kärki puuhun ja vasaroimalla se tiiviisti siihen kiinni. Kun teräslanka oli kiristetty toiselle puolelle, niin että jousta pystyy soittamaan, kieritimme sen naulan ympärille ja vasaroimme kiinni runkoon. Varmistimme vielä muutaman niitin varmistamaan pysyvyyden.


Teräslankojen kiinnittämisen jälkeen,
nidoin tiheästä juutikankaasta pohjakankaan,
jonka tehtävä on poistaa kitinää
ja onhan se siistimmän näköinenkin.




Jousien kiinnitys alkakoon



  • Käytin tässä tuolissa viisikierteisiä (6kpl) ja neljä kierteisiä (3kpl) jousia. Nelikierteiset jouset tulee sijoittaa tuolin takaosaan kello puoli 5 -asentoon. Viisikierteiset jouset taas kahteen etumaiseen riviin tulee sijoittaa puoli 11 -asentoon.
  • Nämä jouset kiinnitetään purjelangalla ja käyräneulalla neljästä kohdasta jousta kiinni, niin että lanka kiertää teräslangan risteyskohdassa molempien lankojen yli. Solmut tulee vetää todella tiukalle.


Asentotukilangat :




  • Kun jouset on ommeltu tarpeeksi kireästi kiinni pohjakankaaseen sekä teräslankaan, alkaa jousien sitominen. Sitominen aloitetaan syvyyssuuntaisesti. Syvyyssuuntaiset langat määrittävät takajoustinten asennon sekä sen kuinka matalalle jouset asetetaan. Lanka jaetaan kahteen osaan niin että ensimmäinen osa mitataan joustinten yli sarjasta sarjaan +7cm ja solmimisvarat 2,5/solmu. Tämä mitta kerrotaan 1,5 kertaa ja on toisen langanpuoliskon mitta. Samanlaisia pätkiä tarvitaan kolme.
  • Leveyssuuntaiset sitomalangat lasketaan sivusarjasta keskimmäisen joustimen sisäreunaan +7cm ja 2,5cm/per solmu. Tämä mitta otetaan vielä kolminkerroin ja näiden yhteen saatu pituus on yhden sitomalangan mitta.
  • Sidonnassa käytetään neljää erilaista solmutyypiä: Yliheitto, normaalisolmu, puolisolmu ja varmistussolmu. Vetosolmut tulee langan alkukiinnitykseen.




 Välitukilangat :




  • Välitukisidonta tehdään joustinrivien väliin tukemaan asentotukilankoja paikoillaan. Ensin sidotaan syvyyssuuntaiset langat takasarjasta etusarjaan tehden poikittaisiin tukilankoihin solmut. 
  • Sama toistetaan leveyssuuntaan ja asentotukilankoihinkin tehdään solmut.
  • Välitukilankojen mitoitus on yhden kerran sarjasta sarjaan ja työvaraa lisätään 20cm.

Reunatukilanka :




  • Viimeisenä muttei vähäisimpänä sidotaan reunatukilanka, joka pitää reunimmaiset solmut paikoillaan. Langan mitoitetaan kaksi kertaa syvyys- ja kerran leveyssuuntaan. Työvaroja lisätään vielä 30cm.
  • Sidonta tehdään oikeasta takakulmasta etukulmien kautta vasempaan kulmaan.





Kaikkien uuvuttavien työtuntien ja liian monen päiväunen jälkeen, voin edelleen sanoa että rakastan tätä hommaa. On aivan ihanaa kokoajan konkreettisesti nähdä miten työ edistyy ja olla ylpeä siitä, että tuoli alusta loppuun minun tekemä. Käsityötä parhaimmillaan!


- Joseffiina





perjantai 14. huhtikuuta 2017


Onko koolla väliä?























Sitten taas päästään sen perinteisen verhoilun pariin, jee! Tällä kertaa meille kaikille jaettiin asiakastyönä K-tuolit, joihin on tarkoitus uusia oikeastaan kaikki, rungon korjaamisesta lähtien. Elikkä hommat alkoi perinteiseen tapaan purkamisella ja tällä kertaa mentiin niin sanotusti ihan päätyyn saakka purkamisen suhteen...

















Purkamista

...





  • Samalla kun purimme tuolia, pyrimme ottamaan paljon kuvia, jotta voidaan tarvittaessa tarkistaa myöhemmin, mitenkä joku työvaihe on tehty.






  • Oli mielenkiintoista nähdä mistä kaikesta perinteisin menetelmin valmistetut tuolit rakentuu.











Tältä tämä tuolinreppana näyttää aivan paljaana. 
Korjailin ja liimailin liikkuvia liitoksia uudelleen. 

Ensi postauksessa näkyy istuimen rakentamista.
Ajattelin tehdä tästä perinteisestä työstä 
kattavammat ja yksityiskohtaisemmat postaukset
kuin edellisestä.

Seuraavaa postausta odotellessa siis!







- Joseffiina