Solmuja ja vääntämistä
Projekti:
K-tuoli
Peruskorjailujen jälkeen on pohjarakenteen suunnittelemisen ja rakentamisen aika.
Muistat varmaan jos blogia olet lukenut enemmän kun sanoin että perinteinen verhoilu on se mun juttu...
Noh, muutaman haaverin ja tuhannen kirosanan jälkeen voin väittää,
että kyllä se sitä edelleen on.
Voimaa tämä homma kyllä vaatii. Sormiketteryydestä ja lujasta luonteesta puhumattakaan.
Tai jos näitä piirteitä ei vielä löydy niin rakenna tällainen tuoli,
niin eiköhän ole sen jälkeen.
- Ensimmäinen osa rakennetta on teräslangat, joita varten tehdään joustintilalaskelma, jotta pohjan korkeus määrittyy. Kun paikat olivat selvillä porasimme halkaisijaltaan n. 2mm reijät. joista lanka kulkee. Saimme ohjeet siihen kuinka langat tulee sijoittaa. Siihenkin hommaan on olemassa omat kaavansa.
- Teräslanka kiinnitettiin runkoon toiselta puolelta kääntämällä langan kärki puuhun ja vasaroimalla se tiiviisti siihen kiinni. Kun teräslanka oli kiristetty toiselle puolelle, niin että jousta pystyy soittamaan, kieritimme sen naulan ympärille ja vasaroimme kiinni runkoon. Varmistimme vielä muutaman niitin varmistamaan pysyvyyden.
Teräslankojen kiinnittämisen jälkeen,
nidoin tiheästä juutikankaasta pohjakankaan,
jonka tehtävä on poistaa kitinää
ja onhan se siistimmän näköinenkin.
- Käytin tässä tuolissa viisikierteisiä (6kpl) ja neljä kierteisiä (3kpl) jousia. Nelikierteiset jouset tulee sijoittaa tuolin takaosaan kello puoli 5 -asentoon. Viisikierteiset jouset taas kahteen etumaiseen riviin tulee sijoittaa puoli 11 -asentoon.
- Nämä jouset kiinnitetään purjelangalla ja käyräneulalla neljästä kohdasta jousta kiinni, niin että lanka kiertää teräslangan risteyskohdassa molempien lankojen yli. Solmut tulee vetää todella tiukalle.
Asentotukilangat :
- Kun jouset on ommeltu tarpeeksi kireästi kiinni pohjakankaaseen sekä teräslankaan, alkaa jousien sitominen. Sitominen aloitetaan syvyyssuuntaisesti. Syvyyssuuntaiset langat määrittävät takajoustinten asennon sekä sen kuinka matalalle jouset asetetaan. Lanka jaetaan kahteen osaan niin että ensimmäinen osa mitataan joustinten yli sarjasta sarjaan +7cm ja solmimisvarat 2,5/solmu. Tämä mitta kerrotaan 1,5 kertaa ja on toisen langanpuoliskon mitta. Samanlaisia pätkiä tarvitaan kolme.
- Leveyssuuntaiset sitomalangat lasketaan sivusarjasta keskimmäisen joustimen sisäreunaan +7cm ja 2,5cm/per solmu. Tämä mitta otetaan vielä kolminkerroin ja näiden yhteen saatu pituus on yhden sitomalangan mitta.
- Sidonnassa käytetään neljää erilaista solmutyypiä: Yliheitto, normaalisolmu, puolisolmu ja varmistussolmu. Vetosolmut tulee langan alkukiinnitykseen.
Välitukilangat :
- Välitukisidonta tehdään joustinrivien väliin tukemaan asentotukilankoja paikoillaan. Ensin sidotaan syvyyssuuntaiset langat takasarjasta etusarjaan tehden poikittaisiin tukilankoihin solmut.
- Sama toistetaan leveyssuuntaan ja asentotukilankoihinkin tehdään solmut.
- Välitukilankojen mitoitus on yhden kerran sarjasta sarjaan ja työvaraa lisätään 20cm.
Reunatukilanka :
- Viimeisenä muttei vähäisimpänä sidotaan reunatukilanka, joka pitää reunimmaiset solmut paikoillaan. Langan mitoitetaan kaksi kertaa syvyys- ja kerran leveyssuuntaan. Työvaroja lisätään vielä 30cm.
- Sidonta tehdään oikeasta takakulmasta etukulmien kautta vasempaan kulmaan.
Kaikkien uuvuttavien työtuntien ja liian monen päiväunen jälkeen, voin edelleen sanoa että rakastan tätä hommaa. On aivan ihanaa kokoajan konkreettisesti nähdä miten työ edistyy ja olla ylpeä siitä, että tuoli alusta loppuun minun tekemä. Käsityötä parhaimmillaan!
- Joseffiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti