Kaikki paikoillaan
Projekti :
Syvänapitettu rahi
Tähän jäätiin viimeksi,
kansi saatiin valmiiksi
ja nyt on rungon vuoro


- Rungon kasaaminen alkoi kehikon liimaamisesta. Tärkeintä tässä vaiheessa on, että ristimitta on oikea.
- Kun kehikko oli liimattu puristin tukipuut, pohjan ja kehikon toisiinsa ja ruuvasin kalusteruuveilla ensin pohjan ja tukipuut kiinni. sitten käänsin työn toisin päin ja kiinnitin kehikon tukipuihin. Tein kiinnityksen näin, jotta varmistuin siitä että tukipuut mätsäävät pohjan sekä kehikon kanssa.
- Noin, nyt rungon kehykset ovat valmiina ja voin alkaa kiinnittää sivuvanereita. Aloitin vanerien kiinnittämisen päätypaloista. Väliin puristin reilusti puuliimaa jokaiseen kohtaan, puristin sen kiinni runkoon ja nidoin vielä ''suurnitojalla'' vanerin puukehikkoon. Toistin saman kaikille puolille ja annoin vanerien puristua yön yli.
- Seuraavasta vaiheesta unohdin ottaa kuvat, mutta kun runko oli koossa aloin liimaamaan siihen pehmustusta. Käytin sivuille 1cm:n paksuista rullavaahtomuovia (E-EP25/5). Kaulukseen taas käytin samaa vaahtomuovia mutta puolen sentin paksuudessa.
- Sitten pääsin kaavoittamaan kangasta. Käytin siis samaa valkoista keinonahkaa myös rungon kankaana. Pakko kyllä myöntää että paineita oli, sillä ompelussa ei saanut käydä suurta kämmiä tai joko kangas olisi pilalla. Hyvin kuitenkin selviydyin ja virheiltä vältyttiin. Kaava oli oikein mitoitettu, eikä sitä tarvinnut korjailla.
- Rahin takasivuun ompelin vetoketjun, jotta sain kankaan puettua rahin päälle. Nidoin ensin kankaan kauluksen alle ja kiristin pohjaa myöten ja nidoin.
Tältä näyttää lopputulos kun saranat ja kannen pohjakangas on kiinnitettynä.
Suurimmilta osin olen lopputulokseen tyytyväinen.
Rahi on hyvin mun näköinen ja sopii meidän sisustukseen olohuoneessa.
Ainoa asia joka jäi hieman harmittamaan on se, etten kerennyt verhoilemaan ollenkaan rahin sitäpuolelta...
Pitää katsoa jos myöhemmin verhoilisin ja pehmustaisin
ainakin pohjan, jotta sisus ei olisi niin kolkko. Vaikka toisaalta puinen sisus sopiikin jollain tapaa rahin tyyliin...
Mitä mieltä te olette?
- Joseffiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti